Kuoveja

Täällä taas olen pitkästä aikaa! 

Kotiuduin eilen riparilta, joka on osasyy olemattomaan blogin päivitykseen... Sieltä laitan kuvia varmasti myöhemmin sitten kun juhlatkin on saatu alta pois :) 

Sain jo alkukesästä ikuistettua kuovien eri elämänvaiheita. 

Tässä on alla kuva munista, joista yksi näyttää kyllä sen verran vaurioituneelta ettei taida sieltä enää kuoriutua ketään. Nämä ovat siis meiltä muutaman kilometrin päässä olevalla pellolla. Menin sinne iskän kyydissä traktorilla ja töiden ajan tähystin pellon reunassa kuoveja kameran kanssa. Kerran käväisin siellä munien luona, kun aikuiset kuovit olivat kauempana häätämässä lokkeja pois. 

Nämä lapsuuskuvat ovat meidän pellolta, jossa tämä yksi poikanen tepasteli vaarallisen lähellä karjan laidunta. Kun kävin iskän ja veljeni kanssa kuvaamassa pikkuista, se lähti kipittelemään kauemmas ja varmasti pian emo tulikin takaisin huolehtimaan jälkikasvustaan.

Näin lähelle poikanen meni veljeäni Kallea

Huomaa valesilmät takaraivossa

Ja tässä viimeisessä kuovi on aikuisena. Vanhempana se on jo sen verran arempi ja varovaisempi, ettei pysty mennä kuvaamaan kovin lähelle... 

Rusakoita

Täällä taas pitkästä aikaa! Nyt kesälomalla en vaan ole jaksanut päivittää tänne mitään, kun on ollut niin paljon hommaa muidenkin kuvien kanssa. Lisäksi tietokone ei aina tahdo suostua yhteistyöhön, esim. ensimmäisestä kuvasta voi huomata, ettei vesileimojen käyttö meinaa aina onnistua... 

Rusakoita meillä on pyörinyt useampia. Vakiovieraina on ainakin kolme, jotka varmaankin ovat samasta poikueesta. Se kolmen kopla ei ole vielä ihan täyskasvuinen, ne ovat vielä niin nuoria, etteivät kunnolla ymmärrä edes pelätä. Yksi rusakko oli talon takana pellolla ruokailemassa, joten avasin ikkunan josta kuvasin sitä. Hetken päästä paikalle pomputteli toinenkin rusakko ja ne ruokailivat siinä varmaan puoli päivää yhdessä. Vaikka kovaäänisiä koneita liikkui pihassa tai huuteli ikkunasta, ei nämä ristiturvat reagoineet juuri milläänlailla. Toivottavasti oppivat pian olemaan varovaisempia, ettei mitään satu. 

Toisella oli kokoajan meneillään tarkka turkin puunaus

Meidän Misu-kissa on löytänyt jonkin hyvän apajan, josta se löytää rusakon poikasia. Tänään se toi aamulla kaksi poikasta eteiseen, joista toisen söi ja toisen vaan tappoi. Ja myöhemmin päivällä Misulla oli jo kolmas poikanen, jonka myöskin söi. Vaikka Misu onkin aika pieni kissa, se pystyy syömään vaikka kuinka paljon, eikä tunne sääliä mitään saaliseläintä kohtaan. Onneksi kuitenkin nuo vanhemmat kissat on aina pelänneet meidän kaneja, ja Oliver on kaikkien kaveri, joten ei tarvitse sen enempää pelätä mitään tapahtuvan.
Nyt tekee kyllä mieli hommata kaninpoikanen tai useampikin, kun katsoin Misun tuomaa rusakon poikasta, sillä se oli aivan uskomattoman söpö! Muutenkin tykkään, suorastaan ihailen kaikkia jäniseläimiä :)

Taampi taitaa olla jokin jäniksen ja vuohen risteytys...

R.I.P Pete

Enää tallissa on vaan kaksi ristiturpaa pomppimassa, sillä maanantaina 6.6 Pete (Roosan kani) nukkui pois. 

Pete oli kaneista kaikkein rauhallisin. Esim. kun niiden karsinan ovi avattiin ja muut juoksivat tallin käytävälle riehumaan, niin Peteä sai aina käydä hakemassa muiden sekaan. Tälle kanille ruoka ja nukkuminen olivat se juttu, minkä takia Pete sitten oli muita lihavempi ja kömpelömpi, muttei se haitannut. 

Peten vauvakuva

Tässä on nyt muutamia vauvakuvia pupuista, jotka onnistuin viimein löytämään. On ne vaan ollut pieniä ja sulosia, enää vaan pelkkiä sulosia :) 

Vasemmalla Pete ja oikealla Laku. Huomaa, että pienenäkin Pete oli veljiinsä verrattuna pyöreähkö tapaus

Laku, Onni ja Pete

Tässä samassa kerron myös "pienoisen" tarinan Onnista. 26.5, kun menin antamaan iltapalaa kaneille huomasin ettei Onni liikkunut mihkään. Menin katsomaan lähempää, muttei se reagoinut edes puheeseen tai silittämiseen. Huomasin, että sen pää kääntyi kokoajan toiselle kyljelle, vaikka koittikin pitää sitä suorassa. En tiennyt tehdä mitään muuta, kun soitin äkkiä Sabinalle ja pyysin tulla katsomaan, jos yhdessä keksittäisiin jotain. Onni makasi siis karsinassa "ylätasanteella", jonne pääsee pomppimaan joko rappusia tai kantoja pitkin (tasanne on sen verran korkealla, että kanit saa katsoa halutessaan ikkunasta ulos). Onni siis koitti ryömiä itse jonkin matkaa, mutta toisen puolen jalat eivät kantaneet ja kani oli jatkuvasti nurin ja paniikissa, kun ei käsittänyt omaa tilannettaan. Otin siis hanskat käsiini ja nostin Onnin alas, mutta silläkin parin sekunnin mittaisella matkalla kani kerkesi raapimaan holtittomasti ja rimpuilemaan itsensä, että oli lopulta pää alaspäin. Onnistuin kuitenkin laittamaan pupun lattialle, josta se itse pääsi jotenkuten menemään kuljetusboksiin lepäämään. Menin myöhemmin illalla uudestaan katsomaan, ja tällä kertaa kani oli jo rauhoittunut ja se söikin.
Seuraavana päivänä mulla olisi ollut koulua, mutta päätin silti jäädä kotiin, koska Onnia piti käydä syöttämässä ja juottamassa parin tunnin välein kun ei itse kyennyt menemään ruokakipoille. Soitin sitten eläinlääkärille, joka oireiden perusteella epäili keskikorvan tulehdusta tai aivokalvon tulehdusta, ja kirjoitti reseptin. Saimme lauantaina apteekista suuhun ruiskutettavaa antibioottia, jota piti laittaa kahdesti päivässä viikon ajan. Lääkkeen anto oli kyllä haasteellista, sillä kani ei ole koskaan tykännyt olla paljoa sylissä ja ei voi sietää jos sen leukaan kosketaan. Nyt tapahtuisi molemmat samaan aikaan, ja vielä pitäisi pakon edessä syödä lääkettäkin. Kani pyöri sylissä kuin lottopallo, mutta aina saatiin lääke syödyksi.
Ja kun vihdoin ja viimein viikko oli mennyt, Onni pystyi taas itse käymään syömässä ja liikkumaan muutenkin. Eilen vein pupun ukotarhaan pomppimaaan omaan tahtiinsa, ja kyllä se edelleen kaatuu aika herkästi jos on vähänkään epätasainen maasto ja pää on myöskin hieman kallellaan. Onni on aina ollut säikky, mutta nyt se hätkähtää vieläkin pienemmistä asioista. Uskon kuitenkin, että ajan kanssa se pystyy tekemään ainakin lähestulkoon samoja asioita kuin ennen sairastumistakin. Ainakin ruokahalu tuntuu olevan jopa entistä parempi.

Nyt siis Petestä. Pete eleli veljiensä kanssa ilman sen suurempia tapaturmia tms murheita. Kuitenkin sunnuntaina Pete oli äkillisesti menettänyt liikuntakykynsä. Se vaan makasi paikoillaan tallissa, eikä edes ruoka tai juoma maistunut sille, myös hengitys kuulosti raskaalta. Kun Peten nosti ylös, se oli aivan vetelänä. Etujalkojaan se pystyi vähän liikuttelemaan, mutta iltaan mennessä sen silmätkin olivat täysin kiinni. Laku ja Onni kävivät aina välillä katsomassa joko veli jaksaisi nousta, mutta tökkimisestään huolimatta mitään ei tapahtunut. Vaiva jäi diagnosoimatta, mutta voisi olla mahdollista, että Onnilla ja Petellä olisi ollut sama tauti, mutta toisella vaan pahempi. Ajattelimme, että jos seuraavaan päivään mennessä muutosta ei ole tapahtunut, kani on lopetettava. Maanantaina Pete oli hengittänyt viimeiset hengenvetonsa, ja siirtynyt vihreämmille niityille ♥
Pete sai elää reilut 4-vuotta veljiensä kanssa, sillä halusimme ostaa kaikki kolme kania, ettei niitä tarvitsisi erottaa. Myös minä sain olla kuin äitihahmona pupuille, kun ne kasvoivat pienistä palleroista isoiksi luppakorviksi :)

Roosa ja Pete

Kesän ovella

Nyt kyllä näyttää siltä, että kesä on tulossa piakkoin (ellei jo ole tullutkin). Kesälomaan on jäljellä enää vaan reilu viikko ja hyttysiäkin on jo pilvin pimein, myös auringonpaisteessa. 

Kesä tuo tullessaan myös ukkosmyrskyt, jota inhoan yli kaiken! Mutta onhan tässä lyhyessä vuodenajassa hyviäkin puolia, kuten valoisuus. On tosi kiva kun voi vihdoin kuvata enemmänkin, talvella oli liian pimeää kuvaamiselle jo silloin kun pääsin koulusta kotiin. Myös lämpö on ihan jees asia, ei tarvitse aina tumpata päällensä montaa vaatekerrosta lähtiessä pihalle. Kunhan lämpö pysyy siinä +20 paikkeilla niin olen tyytyväinen :) 

Tuomi

Sabina ja Julle pääsivät taas poseeraamaan kesäisissä merkeissä. Sabina teki ponille kukkaseppeleen ja ihme kyllä Julle ei syönyt seppelettä heti, eikä edes koittanut pudottaa sitä. Tämä polle taitaakin tietää kuinka käyttäydytään kameran edessä, sillä se osasi jo katsoa kuvaajaa päin, vieläpä silmät auki :D

Julle sai maukkaan palkkion mallintöidensä jälkeen

Viiru-kissa tapansa mukaan lähtee joka kesä liki puolen vuoden kestoiselle reissulleen, ja tänä keväänäkin se on kerennyt reissaamaan omilla teillään jo muutaman viikon kunnes tuli takaisin ainakin hetkeksi.
Alemmasta kuvasta huomaa, että Viirulle on laitettu kaulapanta nimellä ja puhelinnumerolla varustettuna kuten muutaman viime kesänkin aikana. Kuitenkin se on joskus reissunsa aikana onnistunut irrottamaan pantansa ja vaikka se pysyisikin, ei silti kukaan ole soittanut meille (vaikka joku selvästi ruokkii Viirua vähän liikaakin)...
Tärkeintä kumminkin on, että kun ihmiset näkevät kaulapannan, he tietävät kissan kuuluvan jollekkin eivätkä lähde viemään sitä esim. löytöeläintaloon.

Veljeni Chevrolet Astron vanne

Misuakin alkaa jo tympimään hyttyset ja muut lukuisat ötökät

Kuovi

Rohkea västäräkki, joka uskalsi päästää Viiru-kissan vain parin metrin päähän itsestään

Kesäksi mulla on kerrankin suunnitelmia. Ensinnäkin koulujen päättymispäivänä on Sabinan yo-juhlat, jonka jälkeen mulla on kolmisen viikkoa lomaa, kunnes menen rippileirille.
Lomalla aion varmasti myös ihan vaan oleilla, kun ei tarvitse huolehtia mistään koulujutuista tms. Tälläkin hetkellä mulla on kyllä kaikki aika "chillailua", kun  tosiaan koulussa ei ole enää paljoa tekemistä, eikä tarvitse edes stressata juhla-asuja, kun löysin molempiin juhliin mekot jo hyvissä ajoin :)

Auringon paistaessa on lupa ottaa rennosti

Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi? 

Ojakasveja ja kimallusta

Jälleen luvassa pläjäys kuvia vähän joka aiheesta :D 

Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa on ojasta. En ole aiemmin sitä huomannutkaan, mutta vähän tarkemmin katsottuna vedessä lilluvat heinätkin osaavat näyttää aika makeilta kuvissa. Varsinkin kun aurinko paistaa oikeasta kulmasta ja vesi kimaltaa.

Tämä on hyvä esimerkki veden kimalluksesta

Ja kappas vaan, Oliverkin on taas päässyt poseeraamaan.

"Räjähdys"

Seuraava kuva ei ehkä laadullansa imartele, pointtina olikin taivas. Tänä keväänä meillä on käynyt jo pariin kertaan ukkonen. Ja ensimmäisellä ukkostamis-kerralla (kun salamoi laskujen mukaan noin puolen kilometrin päässä) meillä oli taivaalla todella kirkas sateenkaari joka pysyikin yllättävän kauan. Mukaan sekoittui vielä erikoisia pilvimuodostelmia ja joutseniakin lenteli seassa ukonilmaa pakoon.

Misu ottaa aurinkoa

Oliverin piti käydä kurkkaamassa joko linnut ovat asuttaneet pöntön :) 

Ladyllä oli 20-vuotissynttärit ja Sabina kävi laittamassa sille kukkia päähineeksi. On aina yhtä haastavaa ja hauskaakin kuvata heppoja. Tällä kertaa Vappu tuli eteeni ihmettelemään, tapansa mukaan. Se poni on sentään niin matala että yli pystyy kuvaamaan. Sitten seuraavaksi Minni tunki kamerani eteen, mutta se olikin jo korkeampi ja oli minun vuoroni väistää. Myös Sikke oli aika aktiivisesti Ladyn kuvien taustalla pyörimässä...

 

Värikäs taivas