R.I.P Pete

Enää tallissa on vaan kaksi ristiturpaa pomppimassa, sillä maanantaina 6.6 Pete (Roosan kani) nukkui pois. 

Pete oli kaneista kaikkein rauhallisin. Esim. kun niiden karsinan ovi avattiin ja muut juoksivat tallin käytävälle riehumaan, niin Peteä sai aina käydä hakemassa muiden sekaan. Tälle kanille ruoka ja nukkuminen olivat se juttu, minkä takia Pete sitten oli muita lihavempi ja kömpelömpi, muttei se haitannut. 

Peten vauvakuva

Tässä on nyt muutamia vauvakuvia pupuista, jotka onnistuin viimein löytämään. On ne vaan ollut pieniä ja sulosia, enää vaan pelkkiä sulosia :) 

Vasemmalla Pete ja oikealla Laku. Huomaa, että pienenäkin Pete oli veljiinsä verrattuna pyöreähkö tapaus

Laku, Onni ja Pete

Tässä samassa kerron myös "pienoisen" tarinan Onnista. 26.5, kun menin antamaan iltapalaa kaneille huomasin ettei Onni liikkunut mihkään. Menin katsomaan lähempää, muttei se reagoinut edes puheeseen tai silittämiseen. Huomasin, että sen pää kääntyi kokoajan toiselle kyljelle, vaikka koittikin pitää sitä suorassa. En tiennyt tehdä mitään muuta, kun soitin äkkiä Sabinalle ja pyysin tulla katsomaan, jos yhdessä keksittäisiin jotain. Onni makasi siis karsinassa "ylätasanteella", jonne pääsee pomppimaan joko rappusia tai kantoja pitkin (tasanne on sen verran korkealla, että kanit saa katsoa halutessaan ikkunasta ulos). Onni siis koitti ryömiä itse jonkin matkaa, mutta toisen puolen jalat eivät kantaneet ja kani oli jatkuvasti nurin ja paniikissa, kun ei käsittänyt omaa tilannettaan. Otin siis hanskat käsiini ja nostin Onnin alas, mutta silläkin parin sekunnin mittaisella matkalla kani kerkesi raapimaan holtittomasti ja rimpuilemaan itsensä, että oli lopulta pää alaspäin. Onnistuin kuitenkin laittamaan pupun lattialle, josta se itse pääsi jotenkuten menemään kuljetusboksiin lepäämään. Menin myöhemmin illalla uudestaan katsomaan, ja tällä kertaa kani oli jo rauhoittunut ja se söikin.
Seuraavana päivänä mulla olisi ollut koulua, mutta päätin silti jäädä kotiin, koska Onnia piti käydä syöttämässä ja juottamassa parin tunnin välein kun ei itse kyennyt menemään ruokakipoille. Soitin sitten eläinlääkärille, joka oireiden perusteella epäili keskikorvan tulehdusta tai aivokalvon tulehdusta, ja kirjoitti reseptin. Saimme lauantaina apteekista suuhun ruiskutettavaa antibioottia, jota piti laittaa kahdesti päivässä viikon ajan. Lääkkeen anto oli kyllä haasteellista, sillä kani ei ole koskaan tykännyt olla paljoa sylissä ja ei voi sietää jos sen leukaan kosketaan. Nyt tapahtuisi molemmat samaan aikaan, ja vielä pitäisi pakon edessä syödä lääkettäkin. Kani pyöri sylissä kuin lottopallo, mutta aina saatiin lääke syödyksi.
Ja kun vihdoin ja viimein viikko oli mennyt, Onni pystyi taas itse käymään syömässä ja liikkumaan muutenkin. Eilen vein pupun ukotarhaan pomppimaaan omaan tahtiinsa, ja kyllä se edelleen kaatuu aika herkästi jos on vähänkään epätasainen maasto ja pää on myöskin hieman kallellaan. Onni on aina ollut säikky, mutta nyt se hätkähtää vieläkin pienemmistä asioista. Uskon kuitenkin, että ajan kanssa se pystyy tekemään ainakin lähestulkoon samoja asioita kuin ennen sairastumistakin. Ainakin ruokahalu tuntuu olevan jopa entistä parempi.

Nyt siis Petestä. Pete eleli veljiensä kanssa ilman sen suurempia tapaturmia tms murheita. Kuitenkin sunnuntaina Pete oli äkillisesti menettänyt liikuntakykynsä. Se vaan makasi paikoillaan tallissa, eikä edes ruoka tai juoma maistunut sille, myös hengitys kuulosti raskaalta. Kun Peten nosti ylös, se oli aivan vetelänä. Etujalkojaan se pystyi vähän liikuttelemaan, mutta iltaan mennessä sen silmätkin olivat täysin kiinni. Laku ja Onni kävivät aina välillä katsomassa joko veli jaksaisi nousta, mutta tökkimisestään huolimatta mitään ei tapahtunut. Vaiva jäi diagnosoimatta, mutta voisi olla mahdollista, että Onnilla ja Petellä olisi ollut sama tauti, mutta toisella vaan pahempi. Ajattelimme, että jos seuraavaan päivään mennessä muutosta ei ole tapahtunut, kani on lopetettava. Maanantaina Pete oli hengittänyt viimeiset hengenvetonsa, ja siirtynyt vihreämmille niityille ♥
Pete sai elää reilut 4-vuotta veljiensä kanssa, sillä halusimme ostaa kaikki kolme kania, ettei niitä tarvitsisi erottaa. Myös minä sain olla kuin äitihahmona pupuille, kun ne kasvoivat pienistä palleroista isoiksi luppakorviksi :)

Roosa ja Pete