maanantai 27. heinäkuuta 2015

Marjoja ja hevostelua

Olin äitin kanssa keräämässä lakkoja ja mustikoita. Itse en kerännyt juuri mitään, vaan melkein kaikki aika meni kuvaamiseen tai marjojen syöntiin.




Banskulla (27v)  kukaan ei ole ratsastanut vuosiin

Roosa ja Sabina ratsasti Sikellä, ja olin siellä kuvaamassa. Ei paljoa tullut liikekuvia kun kaikki heilahti, vaan tällä kertaa ei-niin-tavallisia ratsastuskuvia.

Roosa ja Sikke ennen ratsastusta
Sabina ratsastaa
Metsien perhoset ei väreillä koreile


Vihdoin sain kuvia viidestä kurjesta pellollamme. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mansikka-asetelma ja muuta

Kokeilin tehdä jonkinlaista asetelmaa oman maan mansikoista ja laitoin kuvaan mukaan kukkia ja tälläinen oli lopputulos: 



 Ja Oliver oli tapansa mukaan auttamassa kun koitin kuvata.


Pellolla oli taas kurkia. Tällä kertaa ne oli lähempänä tietä joten kuvaaminen onnistui paremmin, mutta pelto oli tietysti sumun peitossa joten kuvista tuli aika sameita. Alla oleva kuva on täsmälleen siltä samalta paikalta otettu missä kuvasin kurkiakin.




Pippuri on kaksosvasikka, jolla alaleuka näyttää olevan pidempi kuin yläleuka. Sen takia Pippuri näyttää vielä suloisemmalta kuin muut vasikat :)


Käväisin äitin kanssa Kihniöllä Pyhäniemessä vain räpsäisemässä pari kuvaa. Ei ollut kyllä ketään uimassa sillä kelillä.



Siskoni Roosa ja Vappu-shettis

Charolaisten lisäksi meillä on myös neljä lypsylehmävasikkaa. Niistä yksi on sen verran vanhempi ja isompi, että se on muun karjan kanssa isolla laitumella. Mutta kolme pienempää siirrettiin omalle laitumelleen (tien viereen, samalle pellolle missä hevosetkin on), kun muut lehmät kiusasivat niitä erilaisen värin takia ja nämä lapsukaiset on vielä niin pieniä ettei osaa pitää puoliaan. Kuvassa Lumme joka on kiintynyt ihmisiin, aina kun se huomaa jonkun kävelevän aidan vierustaa, se kipittää mukana, tai jos menee laitumelle, se tulee nuolemaan naamaa ja imeskelemään paidan hihoja. Muut vasikat pelkää ihmisiä eikä meinaa antaa edes silittää. 

Puun alta kuvattua
Yksi neljästä pääskysen poikasesta empii lentoon lähtöä parvekkeelta
Ja piti ottaa tietysti myös yhteiskuva Hertta-lehmän kanssa hienon taustan kera :D 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vastavalossa

Jos olet ennenkin blogiani lukenut, huomasit varmaan että banneri on vaihtunut. Halusin siitä kesäisemmän kun aikasempi oli ihan talvi-teemaa. Tällä kertaa tein sen itse, koska tahdoin opetella käyttämään Gimppiä, en ihan ymmärtänyt kaikkea niin Sabina taisi kyllä vähän auttaa... 


Tässä on tunnelmia eilisillalta, kun olin päästämässä lehmille vettä. Auringonlasku saa aikaan kyllä tosi hyvän tunnelman kuviin. Kun aikaisemmin päivällä olin myös laskemassa vettä karjalle, huomasin vasikan menevän tutkimaan jotain pellon reunalle. Ja siellähän menikin supikoira. Tämä supikoira oli kyllä tosi rohkea kun se vaan tallusteli aivan aitauksen lankojen vieressä vaikka sen ympärille kerääntyikin lehmiä. En saanut siitäkään tilanteesta kunnollista kuvaa, koska olin niin kaukana.
Eilen iltayöllä toisella pellolla meni myös ilves, joka ei pelännyt mitään. Iskä oli tulossa paalaamasta ja oli huomannut ilveksen istuskelevan samalla pellolla missä oli hevosetkin. Äiti tuli kertomaan mulle asiasta, ja kipitin heti ulos kameran kanssa (olin siis jo mennyt nukkumaan, mutta jos pihalla on jotain kuvattavaa, niin olen aina valmis). Me mentiin tietä pitkin katsomaan oliko sitä enää paikalla, ja hetken ajan ilveksen selkä näkyi kauemmalla pellolla mutten kerinnyt saada siitäkään kuvaa... Kaikki lähistön jänikset oli näköjään mennyt piiloon, kun nekin onneksi huomasivat vaaran.






Lopussa vielä vähän vanhempia kuulumisia :) Jotkut teistä varmaan muistaakin Ähtärin eläinpuistossa- postaukseni, jossa oli eläimiä karhuista maakotkiin, ja vähän kaikkea siltä väliltä. Lähetin sieltä ottamiani kuvia Ähtärin eläinpuistolle ja he käyttävät kuviani sosiaalisessa mediassa, niitä löytyy jo ainakin Facebook-sivuilta. Eli siellä saattaa tulla vastaan tuttuja kuvia! Osa lähettämistäni kuvista oli sellaisia joita en edes blogissani julkaissut, koska silloin olisi tullut tosi pitkä teksti. Suunnitelmissa olisi mennä lähiaikoina sinne kuvaamaan pikkupandaa.


Suosittelen kyllä menemään pihalle auringonlaskun aikaan, ja mieluiten kameran kanssa ;) 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Vesikuvia ja -leimoja

Kuten kuvista huomaakin, olen aloittanut vesileimojen laiton kuviini. Siltä varalta jos kuvani eksyy blogistani jonnekkin muualle, niin näkee kuitenkin kenen otos on kyseessä. Se on kyllä aika työlästä jokaiseen kuvaan erikseen muokata samanlaiset tekstit, mutta on siitä paljon hyötyäkin. 



Olen tässä muutaman kerran ottanut kuvia ja videoita veden alta (meidän pihalammen laiturilta käsin). Nimittäin edellisellä kamerallani Canon ixus 220 hs- pokkarilla, joka on tietysti ollut vedenpitävässä pussissa. Yllätyin kuinka hyviä kuvia tuli pussinkin läpi , mutta välillä kyllä linssin edessä oli vesipisaroita sumentamassa. Tähän en nyt laittanut kuvaa veden alta, koska vesi oli niin sameaa ettei siitä erota mitään. Ja tietysti vasta kuvaamisen jälkeen löysin kamerasta erikseen vedenalaiskuvaukseen tarkoitetun asetuksen... 















lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ulkoilmaa

Alkuviikosta kuvasin tosi paljon kaikenlaista, joten tässä postauksessa on runsaasti erilaisia kuvia. Ensimmäinen kuva on juhannukselta, koska en sitä aikaisemmin muistanut laittaa. 



Juhannusyönä kuvasin maisemia.

Sabina kukkaseppeleensä kanssa

Pellollamme on kuulemma ollut monena iltana hirviemo ja sen vasa, mutta aina kun minä olen kamerani kanssa paikalla niin ei ne siellä tietenkään ole. Kuitenkin kun viime kerralla kävin katsomassa, pellon toinen pää oli sumun peitossa. Yhdessä vaiheessa pellolla juoksenteli kettu, mutta koska se oli tosi kaukana niin kuvista tuli sumeita joten en laittanut niitä tänne.



Onni pääsi ulkoilemaan ilman valjaita, nimittäin pässien vanhaan aitaukseen. Kuitenkin pupuja on aina vahdittava kun ne on ulkoaitauksessa, koska siellä on kohtia josta ne pääsisi karkuun (esim. portin alta). Otan Onnilta aina valjaat pois kun on mahdollista, koska tiedän että se on paljon mielummin ilman niitä. Myös kuvista tulee parempia kun ei ole valjaita litistämässä turkkia.

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella
Kirjava Päärynä
Pandakin erottuu joukosta erilaisen värinsä ansiosta
Yleensä kaikki vasikat on meillä valkoisia, mutta joskus on kuitenkin poikkeuksiakin. Tänä vuonna erivärisiä on syntynyt aika paljon: Tähän mennessä ainakin  Päärynä, Panda, Papu ja Pähkinä on ollut erivärisiä, kaikki ruskeita tai ruskeankirjavia. Väri kuitenkin usein haalistuu iän myötä ja loppujen lopuksi eläimestä voi tulla ihan valkoinen. Erilainen väri johtuu suvun rodusta, sillä kauemmissa sukupolvissa saattoi olla eri rotuisia ja -värisiä. Sama juttu sarvien kanssa, joillekkin saattaa tulla sarvet vaikka pyritään nupouteen.

Unikon kukka

Hämähäkin seitti
Tämä kukka muistuttaa mielestäni ananasta
Haarapääsky antennin päällä
Hieman verryttelyä ennen lentoon lähtemistä