perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi 2016

Nyt on sitten se 2015 vuosi kahlattu läpi :) 
Ammuttiin eilen raketteja, mutten meinannut saada niistä yhtään kuvia (ruudulla ei näkynyt kun mustaa joten oli vaikea kohdistaa kamera oikeaan kohtaan). On tässä kuitenkin tämä yksi kuva josta  nyt saa selvää. 


Seuraava kuva on otettu jouluaattona. Harvemmin silloin on kokonaan sulaa järveä, mutta tänä vuonna meilläpäin ei ollut edes rannassa yhtään jäätä. 


Kuitenkin nyt myöhemmin on saatu myös sitä jääpeitettä. Kävin tänään kuvaamassa ojia jotka oli kivasti osittain jäätyneet.




Joulun aikoina on ollut myös täysikuu, joten sitäkin olen muutaman kerran käynyt kuvaamassa. Kamerani Kuukuvaus-asetuksella saa hieman säädettyä kuun väriä ja yleensä laitan sen oranssiksi.


Lomalla on ollut aikaa kuvata lintujakin. Lähes joka aamu olen tuvassa ikkunan läpi kuvannut ruokintapaikalla käyviä pikkulintuja. Lähiaikoina on myös tuo käpytikkä ollut yksi vakiovieraista joka tullessaan häätää muut menemään. 



Hauskaa uutta vuotta 2016! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi :)