lauantai 27. helmikuuta 2016

Kanit 4v

Meidän ristiturvilla oli torstaina 4-vuotissynttärit! Outoa, että ne ovat jo niinkin "vanhoja". Muistan hyvin kuinka me haettiin nämä veljekset meille. Ne olivat silloin noin 3kk vanhoja, ja kaikilla oli vielä pystykorvat. Onni oli niistä pienin, painoa sillä oli vaan 1,4kg. Nykyään nämä luppakorvat ovat jo siinä neljän kilon paikkeilla. 

Pete ja Onni
Veimme siis kanit ulkoilemaan valjaissa. Laku kylläkin kävi pihalla jo aikasemmin, joten kuvaa varten se piti hakea hetkeksi takaisin ulos. Seuraavassa kuvassa ei kylläkään juuri erota, että mitä eläimiä nuo tummat hahmot ovat... 

Pete, Onni ja Laku olkipaalin päällä
Kokeilimme myös sitä, että Roosa vie Peten ja Onnin kauemmas pihaan ja päästää ne hihnojensa kanssa vapaasti juoksemaan ja minä otan kuvia. Onni heti laukkasi minun luokse, sillä viihtyy parhaiten aivan tallin edustalla, mutta se juoksi kuitenkin niin lujaa etten kerennyt ottaa kunnollisia kuvia. Pete taas jäi vaan ihmettelemään, eikä meinannut millään jaksaa liikkua. 
Kanit eivät siis ole ikinä olleet irraallaan pihalla, joten vähän kyllä jännitin, että mihinkähän suuntaan ne lähtee. Puput eivät kyllä ole ikinä olleet pihapiiriä kauempana, joten ne eivät varmaan edes uskaltaisi lähteä kaikkien koneiden ja rakennusten ohi pois tutusta ja turvallisesta. 


Roosa ja Pete
Minä ja Onni
Roosa kuvasi myös minua ja Onnia, joten saatiin vihdoinkin päivitetty versio meidän yhteispotretista.


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kuvausretki Oliverin kanssa

Pitkästä aikaa olin taas kuvaamassa. Ja jälleen kerran yhtenä kohteena oli sama pelto, joka näkyy täällä aika usein. Voisin joskus vaikka koota tästä pellosta oman postauksen eri vuoden- ja kellonaikoina otetuista kuvista, sillä joka kuvassa se näyttää niin erilaiselta. 
Mutta kuvat nyt puhukoon puolestaan, sillä muita kuulumisia ei tällä hetkellä ole :) 



Ja ei mun yksin tarvinnut olla kuvaamassa, kun Oliver oli taas mukana. Jos se näkee mun lähtevän jonnekkin pihapiirin lähettyville, niin se kipittää vierelläni. Tämä kissa ei jätä yksin, vaan se yleensä odottaa niin kauan kunnes lopetan kuvaamisen ja sitten me yhdessä marssitaan tuvalle takaisin. Tällä kertaa kylläkin oli sen verran kylmä, että Oliver lähti jo vähän aikasemmin sisälle. 

Oliver


lauantai 6. helmikuuta 2016

Peltomaisemia

Postaaminen on taas myöhästynyt, sillä en ole kerta kaikkiaan kerinnyt, tai jaksanut tulla tietokoneelle. Olen myös miettinyt, että olisi kiva keksiä jokin haaste muille bloggaajille. Pari ideaa on jo, mutten ole vielä varma saanko niistä kehiteltyä jotain julkaisukelkpoista ;) 
Sen näkee sitten lähitulevaisuudessa... 


Tällä kertaa julkaisen maisemakuvia. Ensimmäinen kuva on eilisillalta ja loput tältä aamulta.
Varmaan yleisimpiä kuvauskohteitani ovatkin (eläinten jälkeen) erilaiset maisemat pelloilta. Siellä on mukavan aukeaa, joten kuvista tulee selkeitä. Myös auringonnousut ja -laskut näkyvät kivasti.