tiistai 22. joulukuuta 2015

Jouluvalmisteluja

Jouluvalmistelut on jo hyvällä mallilla. Tosin joululahjojen hankinta jäi vähän viime tippaan, kun vasta eilen kävin kaupoilla ostamassa kaikille lahjat. Tänään kuitenkin siivosin ja leivoin kaneille keksejä. Huomenna onkin sitten vuorossa joulukuusen koristelu. 


Nämä tontut on ollut ikkunalla jo pidemmän aikaa odottamassa Joulua
Tänään kävin myös kuvaamassa pellollamme kun iskä ja veljeni oli sytyttänyt sinne jätkänkynttilän.
Se näkyy aika kivasti tielle, paitsi silloin kun se välillä hiipuu, mutta hetken päästä se roimahtaa uudelleen liekkeihin.




Tänään siis tein niitä keksejä kaneille ja tässä on ohje: 
Ruisjauhoja, vettä ja kanin raksuja sekoitetaan yhteen sen verran, että seoksesta saa tehtyä kiinteän pallon. Sitten vaan taikinaa painellaan muotteihin ja uuniin 170 asteeseen. Uunista pois silloin kun ovat kuivuneet koviksi. 


Olen näitä aikaisemminkin tehnyt ja kanit tykkää tosi paljon! Laitettiin näitä samoja myös marsuille ja niidenkin keksi hupeni hetkessä. Nämä ovat tietenkin hyviä myös hampaille kun saa tosissaan nakertaa että saa paloja syötyä. 
Ja en siis ole itse keksinyt tätä reseptiä vaan löysin sen netistä joltain kaniaiheiselta keskustelupalstalta. 




Tämä joululahja tuli jo hyvissä ajoin, kun tilasin sen netistä. Se on punottu pallo kaneille jota ne voi sitten heitellä.
Varmaan tämäkin lahja on mieluisa, koska kanit heittelee aina tilaisuuden tullen tyhjää purkkia hampaillaan tai tökkii sitä muuten.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ötökkäkuvakisan palkinto

Eilen sain paketin Ylä-Satakunnalta sillä pääsin palkintosijoille Ötökkäkuvakilpailussa. Osallistuin tässä postauksessä ensimmäisenä olevalla kuvalla, se on otettu jo kesäkuussa. Kilpailu oli aika pieni, sillä siinä oli reilut 60 osallistujaa. Minut ja muutama muu palkintosijalle päässyt kutsuttiin sinne Ylä-Satakunnan toimistolle, jossa olisi palkinnot annettu. En kuitenkaan päässyt sinne pitkän välimatkan takia, joten olin ainut kelle paketti tuli postissa. 


Voitin siis Pikkuötökät talossa ja puutarhassa- kirjan, 100% suomalaiset sukat, aidosta nahasta Suomessa käsintehdyn lompakon, stylus-kuulakärkikynän, lehden ja joulukortin. Ja tuo pieni vihreä esine, jonka nimeä en tiedä, on sellainen joka laitetaan tupakansytyttimeen ja sillä voi siten ladata kännykkää 


Kun kävelin tiehaarasta kotia, taivas oli ihan räikeän pinkki. Tupaan päästyäni juoksin äkkiä kameran kanssa pihalle, mutta taivas olikin jo suurimmaksi osaksi harmaa ja alkoi jo hämärtää. Onneksi kamerani Maisema-asetus korostaa värejä niin paljon että kuvissa näkyy edelleen sitä pinkkiä vaikkei sitä paljain silmin nähnytkään.






Tallissa eilen illalla Oliver ratsasti Sikellä. Roosa nosti Oliverin Siken selkään, kissa jäi sinne rauhassa istuskelemaan eikä ratsukaan varmaan edes huomannut että joku oli sen selässä :D 


lauantai 12. joulukuuta 2015

Poutapilviä

Olin viime viikonloppuna tiehaarassa kuvaamassa taivasta. Aurinko oli silloin vasta nousemassa vaikka kello oli jo yli 9. Se auringonnousu jäi kyllä metsän taa piiloon joten keskityin enemmän pilviin, myös suihkukoneita meni jatkuvasti taivaalla. Kaikki ohikulkevat autoilijat katsoivat mua vähän pitkään, ihan kun ei ennen olisi nähnyt ketään valokuvaamassa :D 



Tuo otsikko "Poutapilviä" on kyllä vähän hämäävä, sillä melkein koko viikonlopun ajan silloin satoi ainakin täällä meillä. Näissä aamuisissa kuvissa pilvet vielä tiesivät puoli päivää poutaa.


Oja
Tämä kuva on jo meidän pellolta

Tämä kesäkarkulainen Viiru on taas pitkin syksyä ollut välillä muutaman päivän pituisilla retkillään. Näin kylmemmällä kelillä se kyllä viihtyy jo paremmin kotona. Ja varsinkin nyt, kun ostin kissoille painonhallintaraksuja niin Viiru on aina kamarissa kinuamassa niitä naksuja vaikkei koskaan aikaisemmin ole viihtynyt mun ja siskoni huoneessa.
Ihme kyllä, kissat on todellakin hulluna painonhallintaraksuihin vaikka yleensähän epäterveellisemmät ruuat ovatkin parempia...




Ps. En ole lähtenyt mukaan näihin Joulukalenteri- tai Jouluarvontajuttuihin, toisin kuin monet muut bloggaajat. Eli postauksiani lukevat eivät näe jolukalenterini sisältöä (en edes omista joulukalenteria), eivätkä voi osallistua arvontoihin joista voi voittaa paketteja.
Tästä blogista saat vain luettavaa sekä kuvia katseltavaksi :)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Poni uusine suojineen

Keskiviikkona päästiin koulusta pari tuntia aikaisemmin opettajien kokouksen takia, joten kerkesin kuvaamaan kun vielä oli edes hieman valosampaa. 
Kun odottelin pihalla että Sabina toisi Jullen poseeraaamaan uusien suojiensa kanssa, huomasin että pelto näyttää jäätiköltä. Se on tässä alemmassa kuvassa, kun pelto oli painunut epätasaiseksi karjan sorkkien alla ja oli hieman lunta satanut päälle ja vielä pari lätäkköä niin tuohon melkein voisi tuoda pingviinin kun maasto näyttää sille sopivalta :D 

Kuva aukealta pellolta jossa ei enää tähän aikaan vuodesta nautoja tallustele

Näissä seuraavissa kuvissa oli ongelmana se että alkoi olla jo vähän hämärää ja koska kuvasin pirtsakkaa Julle-oria niin olisin tarvinnut lyhyemmän suljinajan. Lyhyemmällä suljinajalla olisi tullut taas ihan pimeitä kuvia joten melkein kaikki kuvat olivat taas heilahtaneita.
Onneksi kuitenkin edes muutama onnistui mielestäni ihan hyvin. 


Julle ei oikeen innostunut suitsien laitosta... 
Olisi mielummin jäänyt vaikka nukkumaan laitumelleen
Ei kyllä kestänyt kauaa kunnes Julle antoi Sabinan ottaa sen kiinni. Ensimmäisten suojien laittaminenkin sujui oikein hienosti :) 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. adventti

Hyvää 1.adventtia lukijoille! 
Taas tulee sekalainen postaus. Kuvissakin saattaa olla hieman erilainen vesileima kuin yleensä, koska alakerran yhteinen tietokone on temppuillut jo pitempään eikä nyt suostunut käynnistymään. Kirjoitin postauksen siis Roosan läppärillä, jossa ainakin fontin nimi oli ihan eri. 

Tämän seuraavan kuvan on Sabina ottanut aamulla kun olin jo menossa kouluun. Silloin maanantai-aamuna oli vielä se reilut 30cm lunta, mutta silloin oli tietysti taksi yli puoli tuntia myöhässä joten kotiin tultuani palelin vaan tuvassa ja pian olikin jo liian pimeää kuvaamiselle. Tiistainakin oli muuta menoa koulun jälkeen ja keskiviikkona koko päivän satoi vettä ja oli lämpöasteita eli lumet suli silloin.  

©Sabina Tuomi
Seuraava kuva on otettu tänä aamuna samalta kohdalta kuin tuo edellinenkin. Aurinko oli silloin vasta nousemassa, pilvet oli kuitenkin edessä himmentämässä valoa. 






Lähemmäs zoomattuna taivas näytti maalatulta. 



Misu ja Oliver

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensilumi 2015

Yleensä en laita uusia postauksia näin usein, mutta kun kerran ensilumi saatiin niin eiköhän extrapostaus ole ihan paikallaan :) 

Perjantai-aamuna piha oli vielä ihan kurassa. Mutta lunta alkoi sataa sitten päivällä, kun olin koulussa. Siitä lähtien lunta satoi lähes taukoamatta pari seuraavaa vuorokautta. 
Pihaamme kertyikin melkein 30cm lunta. 
Täällä meilläpäin monilta oli sähköt poikki useamman päivän. Meilläkin oli lyhyitä sähkökatkoksia silloin tällöin, mutta koska sähköt on maakaapelilla niin ei onneksi ollut sen pahemmin. Paitsi kerran oli koko yön ajan katkos mutta sehän ei nukkuessa haitannut muuten, kun että aamulla sisällä oli aika kylmä sillä lämmitys ei tietenkään silloin pelannut. 

Tässä kuvassa on rivi visakoivuja
Kaikkien puitten oksat oli melkein maatamyöten kun lumi painoi niitä niin paljon. Pienimmät puut ja pensaat oli kokonaan ihan kaksinkerroin. Myös mun omenapuu halkesi kolmeen osaan, joten siitäkään ei ole enää mitään hyötyä.



Laidunten sähkölangoilla oli myös komea lumikerros. Äiten ja siskojen piti käydä ensin varistamassa lumet pois ja kiristämässä painon alla venyneitä lankoja ennen kun hevoset voitiin päästää pihalle laitumelleen.
Lehmät, vasikat ja sonni laitettiin perjantai-aamuna takaisin pihattoon silläaikaa kun olin koulussa.
Lumisateesta huolimatta pihalta lähtö oli kuulemma joillekkin aika vastahakoista. Kuten yleensäkkin, vasikat ei meinannut mennä pihattoon edes emänsä kanssa sillä ei ole ennen siellä ollut. Kuusi vasikkaa jäikin keskenään laitumelle, mutta tuli sieltä omalla ajallaan myöhemmin päivällä.


Näin valokuvaajan näkökulmasta lumen tulo oli aika mahtavaa! Vihdoinkin pääsi kuvaamaan valkoista luontoa. Plussaa on myös valoisuus, sillä tietysti vaalea maa valaisee vähän hämärää.
Paitsi on tässä, kuten joka asiassa, huonojakin puolia. Pehmeässä hangessa mentäessä kengät on täynnä lunta, lahkeet märkinä... Iskälle lumi tietääkin auraustöitä niin omille pihoille ja teille, kuin muidenkin.


Kuvasin lintuja ikkunan läpi kun pihalla oli niin kylmä etten sinne viitsinyt mennä. Ulkona linnut olisi myös huomannut mut heti, eikä siksi olisi uskaltanut tulla lintulaudalle syömään. 

Pienten varpaat ihan jätyy



Julle lumisateessa
Mikä on mielestäsi parasta talvessa ja lumessa? 

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kurre

Yhtenä iltana kun olin tulossa tallista tuvalle, huomasin oravan ikkunankarmilla. Minut huomattuaan se jähmettyi ihan patsaaksi, onneksi oli kamera kerrankin mukana! Välillä se vähän käänteli päätään ja tarkisti etten ollut sille uhaksi. Jonkun ajan päästä kurre tunki pesäntekotarvikkeita paremmin suuhunsa ja laukkasi seinää pitkin talon toiselle puolelle, mutten viitsinyt seurata sitä että se saisi rakentaa pesäänsä rauhassa. 
Vähän kyllä ihmettelinkin, että meillä vielä on ainakin yksi orava sillä kissat saalistavat niitä. Aina välillä eteisestä löytyy pelkkä tuuhea oravan häntä, kun muuten eläin on jo syöty. Yleensä jos näen oravan kipittelevän, en päästä kissoja pihalle tai jos ne ulkona jo on, koitan viedä ne sisälle tai ainakin kauemmaksi että säästäisivät edes oravien henget :)